Maisa torppa ig. ”Minuun kohdistunut naisviha on kuin suoraan jostain 1800

Meikkileikki

Maisa torppa ig

Mitä muihin asioihin tulee niin lukekaa Maisan maanantainen Instagram-päivitys, Jari-Matti kirjoitti. Lue myös: Seiskan saamien tietojen mukaan Maisan ja komistuksen salasuhde alkoi, kun he tapasivat toisensa alkuvuonna Lapissa. Mies ei enää peitellyt suhdettaan lähipiiriltään vaan laittoi Instagramiin useita yhteiskuvia itsestään ja Maisasta. Siksi otan aina mahdollisimman keltapohjaisen meikkivoiteen. Kulmat on mun ikuinen Akilleen kantapää. Seiskan tietojen mukaan kostea keilailta päättyi Maisan ja Jari-Matin ystäväpariskunnan luokse, jossa he myös viettivät yön yhdessä.

Next

Missä kihlasormus, Maisa Torppa?

Maisa torppa ig

Sinistä merta jatkui silmänkantamattomiin, ja onhan myös ihanan kaunis Maisakin ilo silmille! Joten niissä mun on turha ruveta neuvomaan. Osa Jodelin käyttäjistä epäili Maisan olleen Jari-Matin päivityksen taustalla, sillä tähän asti rallikuski on kirjoittanut kaikki julkaisunsa englanniksi. Aurinkoinen oli ilma, ja aurinkoiselta näytti Maisakin tuolloin! Nyt Maisa juhlii polttareitaan Dubaissa, viiden tähden luksushotellissa. Maisa ei ole julkisuudessa kertonut sitä, milloin hänen ja Jari-Matin häitä vietetään. Nettikeskusteluissa Maisa on leimattu pettäväksi osapuoleksi ja syypääksi urheilusankarin eroon. Joka päivä niistä tulee erilaiset ja eriväriset.

Next

Missä kihlasormus, Maisa Torppa?

Maisa torppa ig

Lue myös: Ryhtyivät varomaan Koska Seiska oli soittanut Maisalle ja miehelle salasuhteesta aiemmin viikolla, pari oli ruvennut selvästi varomaan ulkona liikkumista yhdessä. Pariskunta on seurustellut kolme vuotta, joista kaksi vuotta he ovat olleet kihloissa. Seiskalle on tullut jo kuukausia vinkkejä kohukaunotar Maisa Torpasta, 28, ja erään tunnetun it-alan yrityksen johtajasta. Katsoin juuri vanhaa Hovimäki-sarjaa ja totesin, että eipä ole paljon meininki muuttunut sen kuvauksesta. Kerron viimeiseksi millä kiinnitän meikin. Kirjoituksessaan hän kehui Maisaa ja kehotti ihmisiä lukemaan tämän profiilista löytyvän erokirjoituksen. Nyt parisuhteeseen liittyvä juoruilu on kuitenkin loukannut häntä syvältä ja tuntunut hänestä kohtuuttomalta.

Next

Villiä spekulointia sosiaalisessa mediassa: Maisa Torppa olikin Jari

Maisa torppa ig

Katso paparazzikuvat ja lue lisää Maisan salasuhteesta torstaina ilmestyneestä! Nyt joku sielä ihmettelee, ettenkö laita puuteria. Hän on myöhemmin todennut, että hänen hänen julkisuutensa ensiaikoina. Sitä ennen hän kertoi julkisuuteen, että on kärsinyt terveyspulmista kohun takia. Niin moni kuitenkin toivoi tätä instastoryssä tekemäni meikkivideoiden pohjalta, joten täältähän tämä viimein tulee! Jari-Matti teki ensimmäisen suomenkielisen instapäivityksen ikinä ja ylistää siinä Maisaa! Hän voitti vuonna 2000 Miss Bikini -kilpailun. Instagramissa julkaistussa matkakuvassa sormus on ilmaantunut takaisin vasempaan nimettömään.

Next

Suhdesopan yllätyskäänne: juuri eronneet Maisa Torppa ja Jari

Maisa torppa ig

Pyrin mahdollisimman ohueen kerrokseen, ettei se päivän mittaan paakkuunnu ja jämähdä ilmeryppyihin. Salarakas yritti ottaa Maisan huomaamattomasti Bemarinsa kyytiin. Haha on se muija älytön, Jodelissa kirjoitettiin. Hotellissa on kaikki herkut, muun muassa suuri vesipuisto ja merieläinpuisto. Nyt Maisalla on uusi romanssi. Kun miehen avopuoliso sai tietää Maisasta, hän muutti äitienpäivänä pois parin yhteisestä kodista, lähipiiristä kerrotaan Seiskalle. Kaksikkoa on bongattu erittäin läheisistä väleistä muun muassa miehen asunnolta.

Next

Villiä spekulointia sosiaalisessa mediassa: Maisa Torppa olikin Jari

Maisa torppa ig

Lue myös: Lemmenloma Riiassa Käry ei hidastanut Maisan ja miehen yhteiseloa, vaan tapailu yltyi entisestään ja salarakkaista tuli kesän aikana Seiskalle lukuisia vinkkejä. Mies nimittäin lähti ensin ulos talon alakerran ovesta ja ajoi Bemarinsa rivitalon toiseen päätyyn. Maisa ja mies olivat asunnolla kahdestaan yön yli. Maisa julkaisi perjantaina Instagramin tarinat-osiossaan useita kuvia ja videoita, joissa hän ja Jari-Matti kumosivat onnellisina janojuomia ja kippistelivät säännöllisin väliajoin keilaamisen ohessa. Näytän tässä miten teen mun tavallisen ja neutraalin arkimeikin. Ajattelen, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Pariskunta vaikutti sosiaalisen median perusteella viettävän seesteistä ja ylellistä elämää.

Next

Villiä spekulointia sosiaalisessa mediassa: Maisa Torppa olikin Jari

Maisa torppa ig

Beautyblenderit jakaa mielipiteet, mutta tosi pehmeä blenderi on mun ehdoton suosikki. Torstaina ilmestyneessä Seiskassa on Maisasta ja Jari-Matista runsaasti tuoreita paparazzikuvia, jotka asettavat pariskunnan julkisuuteen antamat eroilmoitukset erikoiseen valoon. En tiedä, osaanko enää täysillä luottaa, mutta olen kiitollinen mahdollisuudesta yrittää. Ihan vaikka tavallinen vaalea ja helmiäinen luomiväri ajaa highlighterin viran. Yksi yö maksaa halvimmillaan 400 euroa ja viikon oleskelu 3 000 euroa. Seiskan paparazzi nappasi Maisasta kuvan matkalla salarakkaansa luo.

Next